Pohjakuvat

Tyylikäs ja totuudenmukainen pohjakuva on tärkeä perustyökalu kiinteistöalalla.

Luultavasti ensimmäinen asia, jonka jokainen asunnon tai muun kiinteistön ostaja haluaa nähdä on pohjapiirustus. Huonosti tehty tai vanhentunut pohjakuva antaa huonon ensivaikutelman ja nakertaa pahimmillaan koko kohteen tai myyjän uskottavuutta.
Meillä on pohjakuvien piirtämisestä vuosien kokemus. Kun pohjakuvasi kaipaavat päivitystä saatamme ne ajan tasalle käden käänteessä.

Vanha pohjapiirros päivittyy käden käänteessä

Jos vanha pohjapiirroksesi vaatii päivitystä, ota yhteyttä ensimmäiseksi meihin. Meillä on näihin hommiin hurjan kova rutiini.
Piirrämme valmiina olevista huonolaatuisista asuntojen ja muiden rakennusten pohjakuvista (tai mistä tahansa meille lähetetystä luonnoksesta):
  • selkeitä 2D-pohjakuvia
  • havainnollisia 3D-pohjakuvia
Peruspohjakuvamme ilman lisätoiveita on mustavalkoinen, mutta luomme tarvittaessa jokaiselle asiakkaalle heidän vaatimansa tason mukaista jälkeä. Seinien ja lattioiden värit voidaan esimerkiksi räätälöidä tarpeen mukaan.
Jos asiakkaamme haluaa kuvaansa vaikkapa vesileiman tai yrityksensä logon, onnistuu sellainen veloituksetta.

Esimerkkejä töistämme

Tilaa heti

Uudelleen piirrettyjen pohjakuvien tilaaminen on helppoa ja vaivatonta. Lähetä työ tai kysy hintatietoja yhteydenottolomakkeella.

Pohjakuva sisustettuna?

Tarvitsetko hieman enemmän? Olisiko tarve saada asunnon pohjakuva sisustettuna tai kalustettuna? Riittääkö 2D-kuva vai olisiko kiva, jos pohjakuva olisikin kolmiulotteinen?
Ammattitaitoinen henkilökuntamme piirtää myös:
  • asuntojen kalustettuja 2D-pohjakuvia
  • kalustettuja 3D-pohjakuvia
  • asemakuvia

Miksi asunnon pohjakuva kannattaa teettää meillä?

Epäselvä alkuperäinen pohjakuva antaa huonon kuvan asunnosta. Huonoin tilanne on, jos kuvasta puuttuvat tehdyt remontit tai jos mittasuhteet ovat aivan pielessä.
Kun teetät uudet pohjakuvat meillä, annat kiinteistöstä paremman mielikuvan, etkä syyllisty vahingossa harhaanjohtavien tietojen antamiseen. Puhtaaksi piirrettyjä pohjakuvia voit käyttää suoraan esimerkiksi asuntomyyntien www-sivustoilla ja lehti-ilmoituksissa.
Teemme kaikki pohjakuvat aina samaan vaadittuun tiedostomuotoon jpg/gif/pdf, jotka soveltuvat näihin tarkoituksiin erinomaisesti.
Päämäärämme on tarjota asiakkaillemme edullinen, virheetön ja laadukas pohjakuva erinomaisella asiakaspalvelulla. Valttimme on nopeus ja todella hyvä hinta-laatusuhde.

Pohjakuvapiirrosten lisäpalvelut

Pienellä lisämaksulla piirustukset voidaan pilkkoa huoneistotasolle, kuviin voidaan lisätä mm. ilmansuunta, mittakaavamerkintä, tietoa osoitteesta, neliöistä ym. Näistä kannattaa kysyä erikseen.

Pohjakuvat nopeasti

Takaamme pohjakuville erittäin nopeat toimitusajat. Tyypillinen toimitusaikamme on alle 4h työn saapumisesta. Erikoistapauksissakin saamme työn valmiiksi aineiston saapumisesta seuraavaan päivään mennessä. Pystymme toimittamaan isotkin tilaukset sovitusti.

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous

Ota rohkeasti yhteyttä jos jokin asia askarruttaa tai haluat tarjouksen palveluistamme. Vastaamme mielellämme myös kaikkiin visualisointiin liittyviin kysymyksiin ja vinkkaamme alan hyviä käytäntöjä vaikka ilman asiakassuhdetta.